keskiviikko 28. lokakuuta 2009

ei kannata olla myohassa

Tanaan tuli opittua kantapaan kautta, miksi Thaimaalaiseen kouluun ei kannata tulla myohassa.
Hiippailin sisaan porteista juuri kun musiikki oli lakannut (aina ennen paivanavausta soitetaan musiikkia, jotta oppilaat tajuaisivat hiippailla takapihalle).
Ihmettelin siina hetken, miksi iso lauma oppilaita seisoo etupihalla, mutta Jazz valisti, etta he ovat myohastyneita.
Ja niin sitten minakin ilmeisesti.
Pari minuuttia minun jalkeeni tuli viela viimeinen koulubussi, ja mahtoi oppilaita ketuttaa kun kuskin takia sitten hekin joutuivat rangaistaviksi.

Ensin pidettiin normaali paivanavaus: nostettiin lippu salkoon, laulettiin kansallislaulu ja rukoiltiin budhhaa.
Sen jalkeen toinen ryhma joutui keraamaan lehtia, ja meidan ryhma roskia.
Tosin tyota ei kamalasti valvottu, joten jokainen nosti maasta noin yhden roskan, ja sitten istuttiin nurkan takana holisemassa.

Mutta eihan pelkka siivoaminen ole rangaistus eika mikaan!
Pitaahan sita nyt viela jotakin turhaa ja arsyttavaa keksia, joten paastiin roudaamaan kasa tiilia pihan puolelta toiselle.
Ensin taaperrettiin jokainen tiili kapalissa kasojen valia turhautuneina ja kettuuntuneina, ennekuin joku keksi muodostaa kaksi jonoa, ja siina sitten vain heiteltiin tiilet toisillemme, ja saatiin kasa siirrettya aika nopeaan.

sitten onneksi paiva jatkui ihan normaalisti, mutta en kylla haluaisi ihan heti peraan toista kertaa kolmen kymmenen asteen helteessa vasytokkurassa tiilia kannella parin minuutin takia.

1 kommentti: