keskiviikko 6. tammikuuta 2010

draaamaa

Olen kylla kerrankin onnellinen, etta en ollut joulukuisella Isaanin reissulla.
Ensimmainen ilta siella oli kuulemma aloitettu vodkapullon kanssa, ja yhden vaihtarin mentya tajuttomaksi porukka tietenkin narahti juomingeistaan.

Eihan se juominen olekaan kuin niissa neljassa d:ssa, joista rotareiden mukaan lahetetaan kertaheitolla kotiin, joten ei luulisi tulleen vaihtareille yllatyksena, etta kotiinlahtopaatoshan sielta tuli.
10/18 mennyt, kahdeksan jaljella.
(yhdeksan lahti tassa hassakassa, ja yksi jo aiemmin koti-ikavan vuoksi).

Hassuinta tassa on se, etta edellisen vuoden vaihtarit olivat mm. rikkoneet matkustussaantoja, juoneet alkoholia, kayttaneet huumeita, ja lopulta pirstoneet hotellihuoneen, ennekuin kotiin lahetettiin.
Mutta oletettavasti tuosta oppineina saannot ovat tanavuonna tarkat.

Muttaniin. vaikea selittaa asiaa tarkemmin, kun en tahdo etta vaihtarit tai kukaan muukaan pystytaan taman perusteella tunnistamaan. Ihan riittavasti saavat kakkaa niskaan varmasti nainkin.

Surettaa vaan, koska nyt en suurinta osaa vaihtareista ehdi enaa nakemaan, osaa en ehka enaa koskaan.
Lauma hajoaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti