sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Eilen oltiin Rotareiden kanssa Sonkglassa ja kelluvilla markkinoilla.

Pariin kertaan muistutettiin, etta nyt olet siella pihalla 8.30 tasan, tai olette myohassa ja se on ihan kamalaa ja kamala kiire.
Kyyti tuli paikalle kello 9, matkalla eksyttiin kerran, ja silti oltiin paikalla ennen ketaan muuta.

Kokoontumispaikkana oli MYhouse, eli jonkunlainen strippiclubin, majatalon ja teehuoneen risteytys.
Sulassa sovussa seinilla puolialastomia tyttoja ja perinteisia kangasmaalauksia.
Vasemmasta ovesta pornoluolaan ja oikeasta kuuntelemaan munkkien messuamista.
Me valittiin se oikea ovi.

Munkit pitivat perinteisen messuamisen. Saman rukouksen, jonka osaan jo melkein ulkoa.
Ei uutta siina siis.
Pitaisi joskus aanittaa sita tannekin, niin tietaisitte milta kuulostaa.

Joskus ennen kymmenta paastiin matkaan, ja lahdettiin pikkupakulla kohti Songklaa.
Sonkglassa oli pyoratuolien luovutusseremonia. Rotareiden hyvantekevaisyysjuttuja taas.
Muutama pyoratuolilla kulkija oli karratty paikalle lavan eteen, ja muutama rotari kavi pitamassa suureen aaneen puheita siita, miten rotarit nyt pelastaa maailman, kun nama ihmiset, joilla ei muuten ilmeisesti olisi varaa pyoratuoleihin, saavat pyoratuolit.
Ei silla mitaan, todella hyvahan se on, etta ihmiset saavat rullatuolit alleen.
Miusta vaan tuntuu, etta tuon nayttavan spektaakkelin jarkkaamiseen meni aivan yhta paljon rahaa kuin rullatuoleihin, ja hyvantekevaisyyteen saataisiin paljon enemman rahaa ja jalkea aikaan, jos se hoidettaisiin vahasen pienemmalla showlla.
Mutta kukin tavallaan.

Istuskellessa ja ihmetellessa tapasin myos yhden uuden vaihtarin, Brunon, Etela-Afrikasta.
Han tuli tanne vasta viikko sitten, koska etelaisella pallonpuoliskolla kouluvuosi vaihtuu tammikuussa, ja han olisi muuten joutunut lahtemaan kesken vuoden.
Ihana pitkasta aikaa voida puhua enkkua rennosti. Bruno on siis aidinkieleltaan englanninkielinen, joten ymmartaa enkkua, eika tarvitse joka valissa vaantaa samaa asiaa sataa kertaa erilaisista rautalankalaaduista, mutta toisaalta han on kaksikielisesta maasta, eli selkeasti tottunut kuuntelemaan vaaraa aantamysta ja ymmartaa miun suomithaiaksenttisen palikkaenkun.
Oli ihana puhua rennosti, samalla tavalla kuin suomeksi puhuttaessa, ei tarvinnut miettia sanoja, kun toinen ymmarsi.
Puhuttiin siina paivan aikana lapi kaikki EtelaAfrikan politiikasta vaihtarointiin ja koiriin.

Pyoratuolispektaakkelista matka jatkui lounaalle paikkaan x.
Rotarit hoilasivat innoissaan karaokea, ja mie ja Bruno heiluttiin lahirannalla valokuvaamassa.
Bongattiin kasa kenkia ja muuta ryonaa, mita meri oli syytanyt rannalle. Niihin oli tarttunut kasa simpukoita. Nayttivat aika merenneitokamalta. Sopoja.
Meinasin raahata simpukkapintaisen limsapullon sielta kotiinkin, mutta se jai vahingossa ravintolan vessaan.

Sielta sitten sinne kelluvalle marketille.
Olin jotenkin kuvitellut, etta kyseessa on ihan tavalliset markkinat, mutta se olikin pieni, koyhahko kylapahanen eraan joen rannalla.
Ruskea joenpatka, ja molemmin sivuin puunpaloista, pellista ja muusta tavarasta kasattuja taloja, joiden vieria kiertavat lankkusillat joen paalla.
Joessa oli myos hassuja kalastusvipuja. Siis jattimaisen siivilan nakoisia kapistuksia, mitka lasketaan vipuvarrella veteen, odotellaan kalojen uivan siivilan paalle, ja nostetaan kapistus taas vipuvarrella ilmaan niin, etta kalat jaavat nalkkiin.
Katevampaa kuin onkikalastaminen ainakin.

Rotarit kavivat jakamassa kylalaisille Had Yai Nakarimin mainosessuja, mie ja Filippiinilainen rotari Emma istuttiin syomassa makeaa jaata, siis paikallista erikoisuutta: erilaisia hyyteloityja hedelmia, jaata, sokeria, maitotiivistetta ja varilienta.
Hyvaa.

Samalla kyselin Emmalta, etta mita ihmetta varten rotarit taalla essuja jakavat.
Kavi ilmi,etta ko. paikka on joku rotareiden parannuskohde. perinnekylaa oltiin muuttamassa turistirysaksi.
Ei silla, etta kylalla olisi sellaisenaankaan ongelmia ollut. Ihmiset olivat kuulemma tyytyvaisia olemiseensa nytkin, vetta tuli, tuloja tuli tarpeeksi, koulu oli, kulkuyhteydet oli.
Kunhan nyt taas rotarit halusivat tehda nayttavasti hyvantekevaisyytta.

Mutta kuten Emman kanssa todettiinkin "If the peoples are happy the way things are, why to change it?"

Ilta meni rotaripuheita kuunnellessa.
"yhteiskunta tarvitsee rotareita, pelastakaamme maailma".
Miuta kiinnosti puhvelit enemman, vaikka ei ne halunneet tulla halittaviksi, lahtivat raukat karkuun. Yksi koiranpentu sentaan leikki miunkin kanssa.
Jossain vaiheessa Amy ja joku toinen rotari saivat myos tarpeekseen puheista, siina vaiheessa, kun oltiin jo tunti aikataulusta myohassa siksi, etta piirin paapomo vahan innostui puhumaan.
Lahdettiin sitten takaisin joen varrelle saalistamaan paivallista.

Toisella puolen siltaa soitti thaimaalainen perinneorkesteri, ja toisella rannalla joku kitaralla rock klassikkoja.
Siltojen ylle oli sytytetty kankaisia lyhtyja, ja joka nurkkaan oli noussut ruokakojuja.
Paikallinen sekameska muslimeja, lapsia, vanhuksia, nuoria, ja kaikkea muuta tallusteli siltojen valissa mutustellen halpoja ruokia ja kuunnellen musiikkia, ja ihmetellen tropiikin taysikuuta.
Kaunista oli.
Toivon melkein, etta rotarit sossivat suunnitelmansa, ja kyseinen kyla saa pysya nykyisessa loistossaan ilman kaiken tuhoavaa turistivirtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti