tiistai 11. elokuuta 2009

Karhunpoikaa ketuttaa sairastaa

Sunnuntaina oli Rotarien barbeque, tai siis rotarien alaisen toastmastersclubin bbq.
Oli kivaa. Mussutettiin ulkona vartaita ja hedelmia ja miulle tupattiin eteen muutama lukiolainen jotta saisivat harjoitella enkkua miun kanssa.
Raukat oli ihan pyortymassa kun joutuivat yhtakkia pelottavan ulkomaalaisen eteen puhumaan hui enkkua.

Tapasin kanssa Jongin, Koralaisen amisopiskelijan joka on kanssa taalla vaihdossa.
Kivanoloinen otus, ja oikeasti kiva tavata suunnilleen edes omanikaisianikin valilla.

Sunnuntai iltana iski sitten ekaa kertaa kunnon koti-ikava parkumiset, kun hostmama oli toissa aamu neljaan, ja mina yksin kotona.
Valilla olin varma etta joku tulee ikkunasta ja syo, ja valilla satavarma siita etta hostmama on saanut sydarin toimistollaan, kun ei tule kotiin.
Mutta taalla on kai ihan normaalia tehda toita/opiskella yomyohaan.
Yritin silti ihan hadissani soittaa suomivanhemmille mean lankapuhelimesta, mutta se sinnikkaasti yhdisti sen jonnekin ihan muualle, ja sain vasta myohemmin kuulla etta silla ei voi soittaa kuin yliopiston alueelle.
(ja omalla kannyllani en voi viela soittaa, kun ei ole adapteria etta saisin sen laturin pistokkeeseen etta saisin sen akkuun virtaa).

Maanantaina loytyi sitten uusi kivuusasia, kirjasto! Olin ihan pahkinoina kun hostmama heitti minut aamulla kirjastoon kortin kanssa lainaamaan mita tykkasin.
Joensuussa keskustan ja yliopiston kirjastot on miun suosikkipaikkoja koko kaupungissa, joten oli ihanaa loytaa vastaava taaltakin.
Vaeltelin ihan ekstaaseissani kirjahyllyjen valia nuuhkien kirjastoilmaa (ihan oikeasti kirjastoissa haisee erilaiselle, vahan niinkuin kirjakaupoissakin, haisee kirjoille).
Bongasin jopa Althaluksen! Mie olen taaplannut sen tiiliskiven lapi jo kolmesti tai neljasti, mutta kyl sen viela kerran lukee.
Kun on tallainen kirjatoukka ja paperimaailman asukas kuin mie, tutun, hyvan kirjan lukeminen on kuin menis pitkasta aikaa tapaamaan hyvaa ystavaa.
Olen vahan nortti joo.. mutta iiihan vahan vaan.

Mutta, sitten kavi se taman viikon kakin asia, Ava sairastui.
Kaikki ruoka tuli ulos, ja makasin surkeana sangyssa vikisemassa.
Sitten viela fiksuna ajattelin, etta heei, raitis ilmahan piristaa, ja lahdin kavelylle.
Meinasin pyortya pariin otteeseen, ja jalat ei kantaneet minnekaan.
Se hyva puoli siita reissusta sentaan oli, etta tapasin tosi kivoja insinooriopiskelijoita.
Pitaa menna joku paiva kytistamaan lounasaikaan asuntolalle jos vaikka loytaisin ne uudestaan.

Ja loysin kaupankin! Olin tosi yllattynyt kun yhden asuntolan alaosasta putkahti lounaspaikkoja, kampaamo, ja kaksi kauppaa.
Ja siela sai allokarkkeja! Juuri sellaisia ihania sairaanvarisia esanssimatkyja. Oih.
Niitten syominen ei tosin siis auttanut minun mahaa yhtaan, mutta aina ei voi voittaa, ne oli hyvia!

Loppupaivan sitten uikutin surkeasti sangyssa.

Tanaan on kuningattaren syntymapaivaa edeltava paiva, joten sairaanhoidon tiedekunnalla oli jotkut juhlat.
ajattelin, etta ne on ihan taviskoululjutlat, puheita ja nain.
Mutta siella olikin rivillinen munkkeja! Ne piti sita,, ei ihan laulua vaan sita munkkien olinaa, ja kaikki buddhalaiset rukoili mukana.
Ja lopuksi oli niita puheita, ja Thaimaalaisten jokapaikansuosikkia, karaokea. Jee.
ja ruokaa, tottakai.

Yhdessa vaiheessa meinasin taas kivastivahan kuolla, kun ylistyslaulujen aikana piti nousta seisomaan, ja jalat petti alta.
Mutta onneksi honttina ulk0maalaisena sain lokotella nojatuolissa sitten.
Ja kivat ja uolehtivaiset tulevat sairaanhoitajat kippas miulle ruokaa ja laakkeita.
Ja noin jokainen halus miut mukaan tanssimaan, ja oli aika kurjaa dumbata tanssipartneri toisensa jalkeen, kun jalat ei vaan kanna.

Nukuin tuossa sitten kahdeksan tunnin paikyt, ja nyt alkaa olla vahan inhimillisempi olo.

Yksiin hedelmiin tosin meni taysin maku taman takia, mussutin niita ison pussillisen edeltavana iltana, ja maanantaina kaikki puski ulos, ja nyt edes niiden ajattelminen saa mahan muljimaan.

Ja miulla ja hostmamalla on ihanan sama leffamaku.
Maanantaina tuijotettiin apinoiden planeetta ja tanaan joku huono elainlaakarileffa ja kikatettiin ihan innoissamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti