Kaukana taas

Perjantaista sunnuntaihin oltiin taas reissussa hostmaman kanssa.
Koroteltiin ruhjuisella minibussilla maman kotiseuduille kaupunkiin, jonka nimea en kuollakseni muista.
Maman pojan tytar omistaa siella ravintolan, jonka ylakerrassa koko perhe asuu, ja pitaa huolta kahdeksankymppisesta isoaidistaan, eli minun hostman aidista.

Lauantaina kierrettiin suuri temppeli.
Piha oli taynna harmaita, hatunnakoisia hautapaikkoja, joita kiersivat suuret pylvaskaytavat taynna istuvia Budhhia.
Joka paikassa tuoksui suitsuke ja kumisivat kellot, joita minakin kavin soittamassa kertoakseni jumalalle kayneeni temppelissa.
Muutenhan tuollainen hyva teko olisi saattanyt saada jumalalta kokonaan huomaamatta.

Temppelin tornissa kiersivat ihmiset kehaa oranssi kangas kadesta kateen kulkien.
Tornia sai kiertaa ympari ja ympari helisyttaen kelloja.
En tieda miksi, mutta viehattavaa se oli, ja tornista oli hyvat maisemat yli koko temppelin.
Maa tosin poltti jalat karrelle, koska kenkia ei temppelissa saanut pitaa.

Siella , keskella kaikkea, kasvoi pyha puu.
Se, jonka alla Buddha valaistui. Tai se puu siis oikeasti on Intisassa, mutta tama oli kasvanut sen nimenomaisen puun siemensta.
Tai ainakin se on samanlajinen.
Kai.
Mutta pyha se nyt jokatapauksessa on, ja siis aidattu muureilla, eivatka edes munkit saa menna sen luokse.

Ylhaalla toisessa tornissa oli myos Buddhan jalanjalki.
Tai ainakin kopio.
Toivottavasti.
Tai muuten Buddhalla on ollut aika hankalaa kavella puolimetrisilla jaloillaan.

Sunnuntaina kaytiin aamumarkkinoilla aamiaisella.
Yhdesta kojusta antoivat ulkomaalaiselle ilmaiseksi riisikeksin maistettavaksi.
Muista kojuista kerailtiin banaaninlehtiin kaarittyja tahmariisipalloja ja riisista valmistettuja makeisia aamiaiseksi.

Ajeltiin riksalla lapi kaupungin slummien suureen puistoon katsomaan riksalla ajon paikallismestaruuksia.
Tosin miuta kiinnosti enemman se elaintarha.
Emuja ja saukkoja aivan liian pienissa hakeissa.
Ja norsu!
Silla paasi ratsastamaan ilmaiseksi.
Suuri otus lontusti kori puolelta toiselle vaappuen pitkin tieta lammelle ja takaisin.
Hipeloin innoissani sen nahkaa. Tuntui oikeastaan suurelta kansalta koko otus. Yllattavan karhea.
Ja pitkin selkaa kasvoi mustia harjaksia kuin juuriharjaa.

Sen selkaan piti kiiveta rappusia pitkin, niin suuri se oli.
Ja laskeuduttuaan sai syottaa sille banaaneja.

Meilla oli tosin ronsun kanssa kommunikaatiovaikeuksia, kun mie tietenkin ajattelin etta karsan paallahan se syo, niinhan ne norsut tekee sarjakuvissakin.
Norsuparka yritti sitten vaantelemalla nayttaa, etta eikun tuohon, tuohon karsanmutkaan pistat ne, niin saan ne suuhuni.
Nappasi ne sitten turhauduttuaan suoraan kadesta, mutta ainakin sai ne syodakseen palkinnoksi.
Kiva silla oli ratsastaa.

Sen karsan paa oli kylma ja tahmainen.