sunnuntai 25. lokakuuta 2009

phuket vegetarian festival

Viimeisin viikko on ollut jotakin aivan mahtavaa, ja hymyilen taalla vielakin kuin hangon keksi.

Lauantai aamuna ajeltiin kungmaan kanssa Nakonsitamalaan.

Je:n taivaallisen hyvaa piparminttulattea ja sukulaisia.

Paivallinen ulkona pimeassa aaltoilevan meren rannalla.


Sunnuntaina vuorille piknikille.

Helen, eli nakonsitamalan vaihtari tuli sinne myos.

Kierreltiin temppelissa ja paikallismuseossa, ja kiipeilin kivilla pienella vesiputouksella.


Maanantaina Mie, emily ja Helen matkailtiin piiboyn (nakonsitamalan YEO) kanssa Phukettiin.

Kerrottiin hamutarinoita ja pidatettin hengitysta rakkaussillalla. (silta, jolta rakastunut pari oli tehnyt itsemurhan, ja jos sen kohdalla pidattaa hengitysta, saa onnea rakkauselamaan).

Nukuttiin kolmestaan kahden hengen hotellihuoneessa, mie ja Helen sangylla kippurassa ja Emily lattialla.


Tiistaiaamuna kierrettiin suuren buddhan patsas, ja olihan se vallan nayttava.

Ja ainakin iso.

Kiivettiin kallioilla katselemassa merta, ja loydettiin rapuja, jotka liikkuivat ihan oikeastikin sivuttain.

lllalla tavattiin kaikki muut vaihtarit, ja nahtiin lohikaarme!


Pimealla temppelinpihalla, valkoisiin pukeutuneen ihmismassan keskella.

Kaikkialla leijui suitsukkeiden tuoksuva savu, ja korvissa soi rumpujen tasaiset sydamenlyonnit.


Suureen pylvaaseen kiipesi ihmisten kasia pitkin suuri, sateenkaaren vareissa loisteleva lohikaarme.

Se sylki suustaanilotulitteita toisen pylvaan paassa istuvan miehen paalle, kun mies yritti tappaa lohikaarmeen suurella sauvalla.

En ehtinyt nahda, kumpi voitti, koska piti jo kiitaa Allisonin kanssa phukethostkotiin nukkumaan.

Asuttiin rikkaan laakarin perheessa. Isa ja aiti, ja rikkaan oloinen vartioitu asuinalue. Ja kolme koiraa, joista yksi naytti Yodalta.

Keskiviikkona heti aamusta loikattiin laivaan, ja saatiin kasiimme se suuri ja pelottava kielikoe.
Kokonainen ihan tyhja A4 taytettavaksi thailla.
Rustasin kaiken mita ikina mieleen tuli, ja koristelin viela kuvilla saadakseni tilan taytettya.
Kaikki kuulemma lapaisivat.

Tunnin matkan jalkeen meidat vapautettiin snorkkelit suussa riutoille ihmettelemaan.
Kivilla makaili sinisia merimakkaroita ja veneesta heitetyt leivat houkuttelivat paikalle sateenkaarikaloja ja keltaisia pikkukaloja.
Tunti vedessa hulahti ihan liian nopeasti, ja kohta oltiinkin taas laivassa matkalla kohti PhiPhisaarta.
Se paikka on taydellinen lomaparatiisi! Palmusaari valkoisine hiekkarantoine, sinisine merine ja pikkuisine kujine ja sopoine putiikkeineen.
Loytyipa sielta englanninkielinen kirjakauppakin, mutta heti kun olin saanut itseni pujoteltua homppakirjahyllylle kuolaamaan Marian Keyesia (hompan kuningatar) , tulikin jo kutsu lahtea takaisin laivalle.

Phuketissa kaytiin Allisonin, Sisin ja Imken kanssa syomassa Merlin hotellin oksyravintolassa. Mikas siina kun rotarit maksaa. Saatiin tosin tarjoilijoilta pahoja katseita vasyhepuloinneistamme.
Ranskikset on yllattavan jannia kun vasyttaa.

Illalla viela Lucasin, Rodriguen, Allisonin , Samin, ja Trayn kanssa Central Festivalissa (jattimaisessa ostoskeskuksessa). Syotiin Allisonin kanssa japanilaista, se soi sushia ja mina nattoa.
Amerikkalaiset saivat suunnattoman hepulin bongattuaan Starbucsin, ja pakkohan sielta oli kayda kahvia. Ja se kermakaramellilatte oli oikeasti hyvaa!
Loysin Terry Pratchettia (maailman paras kirjailija). Hatailin englannin kielisten kirjojen hyllyilla, etta eiko taallakaan ole yhtaan, vaikka minulla on suunnaton Pratchett pula.
Mutta olihan siella, kovakantisena tosin, mutta sain sen siltikin 15e halvemmalla kuin olisin sen Suomessa saanut.

Torstai aamuna taas laivaan, talla kertaa nokka kohti luolia.
Oppaat veivat meidat kaksi kerrallaan kanooteissa melomaan luoliin, ja lopulta kahlailtiin pienessa laguunissa keskella taivaisiin kurkottavia kallioita.
Loikittiin laivan kannelta mereen.
Kun opas kysyi, kuka haluaa, niin kaksi poikaa ja Ava olivat ihan innoissaan etta memememetahdotaan. Ja kylla ne loputkin tytot sitten sielta loikkivat, kun huomasivat ettei siihen kukaan kuole.

Luolilta ajeltiin James Bondin saarelle, jossa on kait joskus kuvattu joku agenttileffa. Paljon turisteja ja paljon ylihintaista kraasaa siella.
Ja matka jatkui yksityiselle pikkurannalle, jonne ei mantereelta paase ollenkaan.
Paikalliset pojat nayttivat, mista pitaa kiiveta jos tahtoo luonnon muovaamalle kallioiselle hyppylaudalle loikkaamaan mereen.
Ja totta kai mie tahdoin.

Illalla viela takaisin Centraliin, talla kertaa kaikkien vaihtareiden kanssa.
Lisaa karamellikermalattea, talla kertaa ihanan mantelicroissantin kanssa (jos pysyisivat tuoreina, lahettaisin siulle aippa yhden, olivat hyvia!).

Perjantaina aamukuudelta oltiin jo hotellilla syomassa aamiaista.
Kadun taytti jumalien sota. Satoja jumalpatsaita kannettiin ilotulitussateessa pitkin katuja.
Jokaisen alla nelja kantajaa huivit paassan irvistellen, kun ilman taytti ruudin savu ja pauke, kun ihmiset viskoivat punaisia tulitteita suoraan kulkijoiden niskaan ja patsaiden paalle.
Heita seurasivat lavisetyt.
Sadat miehet posket ja kielet verilla. Oli aurinkovarjoja, veitsia, puukkoja, nuolia, mita tahansa teravaa tungettuna suuriin reikiin poskissa.
Kaikkien kasvoilla oli verta ja hikea.
Eika kuulemma satu yhtaan.
Kadun varrella oleviin pieniin jumalanpalvontapaikkoihin pysahtyi miehia, jotka olivat sahanneet kielestaan paloja, tai hakanneet selkaansa kirveella.
Paraatin jalkeen oli hotellin aula taynna hiljaisia ja vakavia vaihtareita.

Sielta mentiin ihmettelemaan lohikaarmehedelmien kasvua.
Siella ne tunkivat kaktusmaisista kasveista kuin pienet alienvauvat.

Illalla Phuket fantaseaan. Suureen perinneaiheiseen huvipuistoon.
Pimea taivas, valoja, vareja, musiikkia, ihmisia.
Syotiin puffetissa nassumme tayteen suklaakakkua, kevatrullia, nuudeleita, hedelmasalaattia... kaikkea mahdollista hyvaa ja epaterveellista.
Sitten tapahtui koko viikon paras asia. Tiikeri!
Siella se potkotti, pikkuinen tiikeritaapero maitopullo suussaan.
Jos maksoi, sai menna halimaan ja juottamaan toiselle maitoa.
Oli lumoavaa tuntea elavan tiikerin karkea karva kasien alla, ja tuntea kun toinen lutkutti pullosta maitoa.
Kesy pikku tappajanalku.
Sain tuosta suloisen turistikuvankin itselleni. Phuket fantasean kehyksissa ja kaikkea.
Illan kruunasi kaksituntinen tykitys perinnetansseja, temppuilevia norsuja, perinnetaruja ja kauniita pukuja.
Eika illalla voinut millaan uskoa, etta nyt se on ohi.

Lauantai aamuna vaan autoon ja Had Yaihin.
Ja huomenna kouluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti