torstai 5. marraskuuta 2009

rotary4environmet (Yksi pieni dystopia)

TAssa on tama minun kilpailutyo tuohon kilpailuun. Lisatietoja osoitteesta www.rotary4environment.com
Alkuperainen englanniksi, mutta tassa suomennettu versio:

YKSI PIENI DYSTOPIA (tehnyt Reetta Heinonen)

He ovat missa tahansa. He ovat levittaytyneet yli maailman jokaisen ilmastovyohykkeen jokaiseen mahdolliseen ymparistoon.
He ovat kaikkialla!

Mina olen yksi heista. Tama on New York, yksi kolmannen maailmansodan jalkeisen maailman suurimmista kaupungeista.
Mina elan, mina selviydyn niinkuin jokainen meista. Paiva paivan ja vuosi vuoden jalkeen.
Olen toissa laheisessa baarissa. Minulla on asunto, aviomies ja koira. Minulla on kaikki mita mina tarvitsen, mika on enemman kuin monella meista.
Mina opiskelin Suomessa 2010-luvulla, mutta sodan jalkeen Suomesta ei saanut toita, joten tein niinkuin niin monet meista: lensin yli suuren meren loytamaan toita ja oman pienen palani onnea.
Minulla ei ole lapsia, eika varmaankaan tule koskaan olemaankaan. Se on ihan tavallista. Meidan pieni kahden hengen perheemme on ihan yhta normaali kuin Aidin, Isan ja kahden lapsen ydinperhe.
Nykyisin perheita on monenlaisia. Suuria, pienia. Joissain on lapsia (biologisia tai adobtoituja), joissain ei ole.
On polyamorisia perheita ja kahden miehen avioliittoja.
Suurin osa maista on jo laillistanut samaa sukupuolta olevien avioliitot, ja loput maista tekenevat sen pian, kiitos aktiivisten kansalaisten.

Mutta niin kun perheita on monenlaisia, niita on myos paljon. Aivan liian paljon.
Meille kaikille ei riita enaa tilaa. Tyot ovat siirtyneet kaupunkeihin, jotka ovat kasvaneet ylos, eivatka sivuille.
Kaupungeista on tullut betonin ja pilvenpiirtajien muodostamia metsia, ja jos ei halua, ei maata tarvitse koskettaa kertaakaan elamassaan.
Asunnot ovat pienia ja kalliita. Omakotitalot ovat enaa vain vanhaa legendaa.

Asuntoja ei riita enaa kaikille. Maanpinnasta on tullut suuri kaoottinen slummi, jossa ihmiset taistelevat paikastaan auringossa.
Rikkaat ovat paenneet koreisiin asuinalueisiin kaukana likaisista ja vaarallisista kaupungeista.

Ruuhkaisissa kaupungeissa on hankala liikkua. Kadut ovat kuin yksi loppumaton liikenneruuhka.
Junat ja metrot ovat ainuita nopeita tapoja liikkua ympariinsa.

Lentaminen on yha suosituin keino matkustaa maasta toiseen. Kaikki toki tuntevat sen vaikutukset ymparistoon, mutta yrityksista huolimatta kukaa ei ole keksinyt yhta nopeaa ja helppoa tapaa matkustaa ympariinsa.
Ja ihmiset matkustavat paljon. Kaikki on niin kansainvalista ja globaalia. Firmoilla on toimistonsa monessa maassa, ja perheet ovat hajaantuneet ympari maailman, kun maasta toiseen muuttamisesta on tehty niin helppoa.

Ja me syomme. Paljon.
Maaseutu on tayttynyt tehotuotantotiloista, jotka yrittavat tuottaa meille kaikille riittavasti ruokaa. Mutta silti sita ei ole riittavasti.
Maapera karsii tehotuotannosta, mutta nalkaisia suita ruokittavaksi on aivan liikaa.
Tiedemiehet yrittavat kehitella uusia ruoantuotantotapoja, siina kuitenkaan onnistumatta.
Geenimuuntelusta ja muista vastaavista keinoista on tullut suosittuja aseita sodassa nalkaa vastaan.
Yksityisyrittajat eivat enaa parjaa ruokamarkkinoilla. Suuryritykset voivat pitaa hintansa alhaalla, ja ne ovat syoneet pikkuiset yritykset kauan sitten.

Kaikki tama tarvitsee energiaa.
Ennen me kaytimme kaasua ja oljya, mutta niita ei ole enaa.
Kolmas maailmansota sodittiin viimeisista oljyn pisaroista.
Jotakin, minka ei pitanyt enaa koskaan tapahtua, tapahtui, ja sienenmuotoiset savupilvet nousivat tuhansien ihmisten hautojen ylle ensin Saudi-Arabiassa ja sitten Amerikan yhdistyneissa kansakunnissa.
Maailma jai nuolemaan haavojaan ilman energiaa ja keinoja selviytymiseen.
Eika se ole vielakaan kunnolla toipunut.
Nykyisin meilla kuitenkin on uraani. Ydinvoimasta on tullut suosituin keino tuottaa energiaa. Totta kai se tuottaa myos paljon ydinjatetta, mutta tiedemiehet keksivat keinon sen lahettamiseksi avaruuteen, joten se ei ole enaa meida ongelmamme.
Vuosikymmenia sitten ihmiset yrittivat kehitella vaihtoehtoisia energianlahteita, mutta sodan jalkeen kellaan ei ole rahaa siihen.

Tama on kauhea maailma. Mutta me olemme selviytyjia.
On nalkaa ja koyhyytta. Sairaudet leviavat kaupunkien valtavissa slummeissa, ja ihmisia jaa ilman vetta, koulutusta, terveydenhoitoa tai muitakaan perustarpeita.
Luonto sotii meita vastaan aseenaan ilmaston lampeneminen. Sen takia laajoista alueista on tullut elinkelvottomia, ja tuhannet ja taas tuhannet ovat joutuneet muuttamaan kodeistaan.
Useat elaimet ovat kohdanneet loppunsa, kun niiden elinymparistot on tuhottu.
Sademetsat on kaadettu viljelymaan tarpeessa kokonaan, ja meret on saastutettu niin, etta niissa ei enaa mikaan kala ela.
Kaiken tuon tekivat sukupolvet ennen meita.
Emme me halunneet tata.
Mutta maailma jatettiin meille tallaisena, eika meille anntettu muita vaihtoehtoja kuin taistella.
Meidan on vain taisteltava ja toivottava.
Selviydyttava kuin rottien yli pahimman mahdollisen.
Toivottava, etta jossain joku on riittavan vahva muuttaakseen taman kaiken.
Mutta se vaatisi meidat kaikki toimimaa yhdessa, ja se olisi liian suuri ihme kenenkaan meista toteuttaa.

1 kommentti:

  1. Juu olin viime vuoden syksystä, elokuusta saakka huhtikuuhun 2009 avohoidossa. Eli viikottaiset punnitukset ym. juttelut. Sen jälkeen kokovuorokautisosastolla huhtikuusta elokuuhun. Sitten taas elokuusta asti kotona, mutta luultavasti ensi viikolla taas osastolle... :(

    VastaaPoista