Ei sittenkaan vihreaa

Juttelin tanaan ensimmaista kertaa Ramin kanssa kunnolla. Siis ihan kunnollakunnolla, jopa jostakin asiasta eika vain jokapaivaisia.
Ram on siis meidan koulun toinen vaihtari, AFS:lainen italiasta.
Han tuli tanne kuukausi ennen minua, ja oli jo solahtanut omiin piireihinsa kun mina tulin, joten ei olla kamalasti kaveerattu viela, mita nyt perus moimitakuuluut aina kaytavalla.

Nyt loman jalkeen meilla on kuitenkin sama lukujarjestys, ja siis myos samat hypyt.
Ram ei ollut kemian tuplalla (tuskaa Thaiksi muuten.. istuin kaksi tuntia tuijottaen tiiviisti vieressaistuvan rannekelloa ja miettien miten aika voi kulua niin tuskaisen hitaasti). Kappailin hypyksi kirjastoon , ja siellahan se istui.

Ensimmaista kertaa hanestakin sitten lahti negatiivisia asioita tasta paikasta.
Olin aina katsellut Ramia jotenkin mallivaihtarina. Poika, joka puhuu sujuvaa thaita, kirjoittaa niilla ihmeellisilla koukeroilla, tulee toimeen opettajien, perheiden ja noin kaikkien kanssa, omaa iison ystavapiirin koulussa ja on muutenkin suosittu.

Tippui tuo kuva kauas nurkkaan kun kuulin, mita se sitten oikeasti on.
Ei siita sen enempaa,Ramin oma asia.
Mutta helpotti kuulla, etta ei se ruoho ollutkaan vihreampaa siella toisaalla, vaan ihan yhta hankalaa tama on kaikille.
Sovittiin jopa lahtevamme touhuamaan koulun ulkopuolellekin ensi viikolla.

Hei, meistahan alkaa tulla kavereita!

Harmi tosin, etta vasta nyt, kun Ram puolivuosivaihtarina katoaa takaisin Eurooppaan jo ensi kuussa, mutta ainakin on hyva syy lahtea Alpeille laskemaan sitten...
En oikeasti voi uskoa etta tuo otus asuu koko ikansa maailman noin parhaiden laskurinteiden juurella, eika ole koskaan laskenut.
Pitaa menna korjaamaan tilanne joskus.