Elama on ottanut taas tuulta purjeisiin niin, ettei tietokoneen edessa malttaisi istua.
Kokoajan olisi tekemista , nakemista ja kokemista jossakin toisaalla, ja koska seikailuja nayttaa loytyvan jokaisen nurkan takaa, jalat tahtoisivat kulkemaan.

Olen nahnyt Kiwia (hankala keksia naita nimia ihmisille muuten, kun ei oikeita nimia halua kayttaa) ja opetellut kokoamaan janiksen luurankoa.
Olen tutustunut taalla asuvaan Englanninopettajaan, joka lupasi lahtea nayttamaan kaupunkia tassa jokupaiva, kun en yksin saa liikkua yliopiston ulkopuolella, mutta veikkaisin, etta professorin kyytiin saattaisin saada lahtea.

Olen juonut pepsimaxia liikaa. Ihmisten kanssa ja ilman ihmisia. Enimmakseen ihmisten kanssa, ja minulla on maistatettu vahan kaikkea kummallista silmajaatelosta banaanikahviin. Kummatkin ihan hyvia.
(eika silmajaatelossa edes ole silmia, vaikka ne silta nayttavatkin)

Eilen oli "avoin meditaatio" buddhalaisklubin kanssa.
Hiippailin autuaan tietamattomana joskus neljan jalkeen moikkaamaan buddhalaiskavereitani ylakertaan.
Paadyin lakaisemaan lattiaa.
Mutta mikas siina, jonkun sekin on tehtava, ja toinen vaihtoehto olisi ollut raskaiden kalusteiden kantaminen huoneesta pois.

Itse meditaatio ei ollut kovin erikoista. paikalla olleen munkin puheesta ymmarsin jamat, mutta olin aika ylpea etta ymmarsin edes ne.
Tiedatteko, etta jos vedelle soittaa tietynlaista musiikkia, se jaatyy tietylla tavalla?
Tai jos vedelle rukoilee, se jaatyy natisti?
Mina tiedan.
Oli aika kivoja kuvia jaasta.

Ja sielta sai ilmaisen avaimenperan, kannatti siis osallistua.

Olen taas liehunut pitkin poikin vapaaaikataloa niin, ettei malttaisi treenata, kun jossakin tapahtuu jotakin kivempaa kumminkin.
Tai ainakaan ei malta treenata samaa kappaletta, vaan olen juossut ihmisen luota toisen luo, ja osaan hienosti alun yhdesta kappaleesta, poppipoppikappaleen melkein kokonaan, ja kolmannesta kaiken muun paitsi lopun.
Saisi nuista yhteensa hei kokonaisen kappaleen melkein...
Mie en tosin siis olekaan virallinen klubin jasen, koska en ole yliopistolainen, joten en esiinny, joten silla ei ole niin suurta valia.
Ihmisten takia mie siella kayn.

Parhaana palana kaikessa on Saskian (kulkukoirani) pennut.
Olen jo pitkaan ihmetel, minne Saskian mohomaha katosi, mutta selvisi sekin.
Vapaa-aikatalon esiintymislavan alla asuu kolme iihan pikkuista karvakorvaa.
Juuri oppineet monkimaan pesasta ulos.
Kaksi ruskeaa isansa nakoista, ja yksi laikukas aitinsa nakoinen.

Kannoin eilen sielta yhden ruskean liikutuksenkyyneleet silmissa esiteltavaksi.
"look, my furry grandchild"
Kattokaa nyt hei, minun tytto teki tallaisia.
Ihan oikeita koiria! Nelja tassua ja karvaa ja kaikkea!
Suurella isoaidin ylpeydella esittelin ohisevaa pikkumakkaraa kaikille.
Kukaan ei ihan varmana sano oh niin soposti kun minun karvainen lapsenlapsi.
Niin etta onnea karvaisoisovanhemmille sinne Suomeen!
Hienoja karvalapsenlapsenlapsia saitte!

Perhe on poissa nyt.
Aiti Chiang maissa pohjoisessa, Amysisko jossakin sairaalassa tyoharjoittelussa, ja isa toissa jokailta jonnekin kahdeksaan tai yhdeksaan.
Tai myohemmaksikin, en tieda. Kuukahdan aina yhdeksalta joten en tieda mihin aikaan se sielta kotiutuu.
Aiti jatti 500 poydalle.
Osta ittellesi ruokaa alaka sotke.
Olen onnistunut osoittelemalla ja surkeasti vinkumalla etsimaan itselleni mm. riisia ja kurpitsaa, jopa ilman lihaa.
Aika ninja olen. Ihan itse, thaiksi.
wau.