tiistai 26. tammikuuta 2010

pennunpelastuspario Ava &co!

Kuten jo aikaisemmin sanoin, koiranpennut asuvat esiintymislavan alla.
Mikas siina, mukava pimea kolo. Ainoana ongelmana ovat satunnaiset konsertit.
Eilen oli valmistujien pippalot vapaa-aikatalolla, ja lavalla oli kaikenlaisia musiikkiesityksia.
Ja eihan pikkuisia koiraparkoja voi sinne alle jattaa molinan alle saikkymaan!
Joten pennunpelastuspartio Ava &ringu et sisko (olen tosi hyva naitten nimien kanssa huomaattehan... pitaisi kehitella sellainen lempinimigeneraattori) lahti hatiin!

Ringu laihimpana joutui ryomimaan lavan alle pelastamaan pentuja monkien samalla mm. vesikupin paalta sotkien itsensa todella tehokkaasti.
Mutta pennut paasi turvaan.
Kolmella reissulla saatiin kaikki nelja pentua kannettua turvaan tanssipaikan eteen kaytavalle.
Tanssipaikassakin oli jotkut pippalot illalla, joten ennen pennunpelastusta vietettiin kaverin kanssa hyvaa aikaa teipaten sanomalehtia jokaiselle ikkunalle.
Ja kun salin yksi seina on kokonaan ikkunaa, ja toinen seina puoliksi ikkunaa, ja kaikki ovet ikkunaa, voi kuvitella, etta siina oli tekemista.

Mutta pennut.
Toiset olivat maisemanvaihdoksesta ja ihmismaarasta ihan innoissaan, ja monkivat tohkeissaan sylista toiseen ja pitkin lattioita toisiinsa tormaillen.
Tassut ei sammakoilla viela ihan pitanut, ja toiset muksahtelivat aina valilla pentukasoiksi, nukkuivat hetken ja meno jatkui.
Meita oli siina viitisen henkea kokoajan, ja jokaista tarvittiin noutamaan pentuja milloin mistakin kolosta, etta eivat olisi tippuneet rappusia/jaaneet oven valiin/jalkojen alle/muuten satuttaneet itseaan.

Saskiakin kavi pyorahtamassa ja imettamassa pennut, mutta paatti sitten, etta nuo ihmiset nayttaa hoitavan tuon pentujen vahdinnan aikas hyvin, ja lahti taas tiehensa.

Ringu loi miunut taysin allikalle ehdottaessaan, etta siirretaan pennut tanssisaliin asumaan.
Aikaisemmin tunteet pahanhajuista ja puolikarvatonta Saskiaa kohtaan ovat olleet aika nihkeat, ja koirat on saaneet pysya tanssisalin ulkopuolella, mutta nyt pennut ovat ilmeisesti sulattaneet kaikkien sydamet niin, etta saskiaakin siedetaan siina sivutuotteena.
Vaikka oikeasti Saskia on maailman ihanin <3 se vaan vahan haisee pahalle, silta puuttuu puolet karvoista ja se on aika likainen... mutta ihana nainen kuitenkin.

Kun eihan ne voi asua esiintymislavan alla, ei tarvita kuulemma enaa toista pelastusretkea.
Tai sitten jonkun toisen pitaa kutistua pieneksi ja harrastaa monkimista.

1 kommentti:

  1. heii, mä oon seurannu sun blogia koko ajan ku oot ollu siellä ja ollaan puhuttukki gallerias, mä oon menos phuketiin ehkä jouluna taas :) nii, haluisin vaa kysyy et jos sul mitenkää on aikaa ni voisitkohan kertoo miten sil thaimaalaisel vaihtaril on menny teil kotona jos oot mitää kuullu? ja minkä verran sä oot oppinu thaita, entä sitä hassua kirjotusta? hyvät jatkot sinne ja nauti loppuajasta :)
    xx sini from australia

    VastaaPoista