tiistai 23. helmikuuta 2010

Perjantaista tahan paivaan on ollut rankkaa.
En edes jaksa puida asiaa enaa kenenkaan kanssa, mutta rotarit ahdistaa, maa ahdistaa, ahdistan itse itseani ja kaikki kippaa niskaan.
Hermot vetelee niin viimeisiaan, etta eilen itkin kun en osannut ladata lisaa aikaa prepaidiini.
12 tunnin younet ei ole riittavasti, ja kaikki pelottaa ja ahdistaa.

Perjantain rotarikokous paattyi "haukutaan Ava pataluhaksi" iltamiin, joista lahdettiin sitten itkien kotiin julistaen, etta mie tulen taalta kotiin NYT

Ja meinasin tullakin.

Lahdesta on kuulemma tosin onneksi valitettu takalaiselle rotariklubille, mutta minun taistelutahto on niin nollilla, etten jaksaisi odottaa valituksen mahdollisia vaikutuksia.

Olen soitellut pitkin viikonloppua ja alkuviikkoa kotiin ja ulissut joka suuntaan, ja jostakin repinyt edes sen verran energiaa, etta taalla olen yha.

Olen tosin repeillyt itkemaan vahan joka kohdassa, ja viettanyt ahdistusiltamia keskenani istuskellen karkurin nakoisena jalkakaytavalla yksinani.

Mutta olen selvinnyt.
Toisten vaihtarien, suomi-ihmisten ja jonkun ihmeellisen Suomalaisen sisun voimalla.

Huomenna uuteen perheeseen, josta kukaan ei tieda mitaan.
Kukaan ei edes tieda missa se on.
Miten kauan siella olen, tai mitaan muutakaan.
Ahdistais.
Paljon.

Olen antanut henkiseksi voimarajaksi itselleni sunnuntain.
Sinne asti jaksan nyt.
Annan uudelle perheelle mahdollisuuden olla ihana.

Tanaan olen tosin kylla jo sanonut alustavat hyvastit tanssiryhmalle ja buddhalaisklubille.
"alkaa ihmetelko jos en tule enaa takaisin"
Sain muistikirjan ja kuvan kaveristani, joka muuttaa viikonloppuna pois taalta.
Hanen kanssaan ei enaa nahda.

Kaytiin Kellin ja Bondin kanssa syomassa, rapsutin saskiaa, kavin tutussa nettikahvilassa.
Kaikkea ehka viimeista kertaa, koska henkisesti olen jo taysin varautunut tulemaan sunnuntaina Suomeen.

Halailtiin kaikkien kanssa.
alka unohtako miuta

itkettaa taas tata kirjoittaessa

mutta huomenna nahdaan mihin joudun.
perjantaina nahdaan mita rotarit on mielta elamasta silloin
sunnuntaina nahdaan jaksanko tata

2 kommenttia:

  1. Hei Ava,

    Vieraassa maassa (=täällä Thaimaassa)eläminen ottaa joskus ihan todella voimille. Ei ymmärrä mitään, kukaan ei puhu tarpeeksi hitaasti, että ymmärtäisi mitä tapahtuu, ihmiset kommentoi henkilökohtaisia asioita vasten kasvoja, ja kun sanotaan että lähtö on puoli seitsemän, niin kukaan ei ole tehnyt elettäkään vielä yhdeksään mennessä(paitsi se suomalainen, joka oli valmiina lähtöön puoli seitsemän).

    Ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Voimia sinulle, Ava! Toivottavasti asiat päättyvät hyvin.

    Terveisin,
    Anna Pohjois-Thaimaasta

    VastaaPoista
  2. Nyt näytät kaikille, että sie et oo tullu luovuttaan! Tsemppiä ja voimia. Tuon vaihtovuoden jälkeen oot varmasti monin tavoin vahvempi ja sisukkaampi.
    terkuin samassa tilanteessa viime vuonna paininut anonyymi.

    VastaaPoista